Katkelma Itä-Savo-lehden jutusta:

Ensimmäistä kertaa ehdokkaana

Peitsaro on Savonlinnan kokoomus ry:n hallituksessa neljättä vuotta. Hän ei ole aiemmin ollut ehdokkaana missään vaaleissa. Peitsaro kertoo, että mahdollisesta eduskuntavaaleista on käyty vuoden verran mielenkiintoisia keskusteluja alueen vaikuttajien ja yrityselämän edustajien kanssa.

— Kannustavia kommentteja tuli niin paljon, että päätin lähteä mukaan, Peitsaro sanoo.

Kiinnostuksen vaaleihin Peitsaron mukaan herätti sekin, että hän on viime aikoina seurannut kiinteästi sosiaali-, terveys- ja hyvinvointiasioihin liittyvää päätöksenteko sekä paikallisella että valtakunnan tasolla.

Paljon annettavaa sote-uudistukselle

Sosterin johtajana hän on osallistunut lainsäädännön taustatyöhön ja käynyt paljon keskusteluja myös poliittisten päättäjien kanssa yli puoluerajojen.

— Tulevalla eduskuntavaalikaudella tulee vielä tehtäväksi paljon sote-uudistukseen liittyvää oheislainsäädäntöä riippumatta siitä, missä vaiheessa varsinaiset sote-lait menevät läpi. Uskon, että minulla olisi lainsäädäntötyössä paljon annettavaa Savonlinnan seudun ja Itä-Suomen etujen ajamisen kannalta, Peitsaro sanoo.

Peitsaron vaaliteemoihin kuuluvat myös elinvoiman ja turvallisuuden kehittäminen.

Peitsaroa esittivät eduskuntavaaliehdokkaaksi Savonlinnan Kokoomus ry ja Savonlinnan kokoomusnaiset. Peitsaro jää Sosterin johtajan tehtävistä lomalle helmikuussa ja myöhemmin virkavapaalle tehdäkseen eduskuntavaalikampanjaansa. Sosterin hallitus valitsee hänelle sijaisen marraskuun loppupuolella.

Lue koko juttu »

Itä-Savo 1.11.2018

Vastaa

Sähköpostiasi ei julkaista.

Lisää kommentti